Oli jo niin edullisia mansikoita torilla, tosi ruotsalaisia mutta kuitenkin. Ajattelin sitten toteuttaa haaveni tehdä samantyyppinen mansikkamurotorttu kuin eräässä kahvilassa on tarjolla. Aika hyvin onnistui maultaan ja koostumukseltaan.

1246609198_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohjana on ihan laiskuuttani kaupan murotaikina jonka ensin paistoin irtopohja piirakkavuuassa, sen jäähdyttyä laitoin siihen mansikkapyrettä, siihen päälle hieman vaniljakreemikermaseosta jonka keittelin itse, samoin paistoin 3 munan kääretorttupohjan ja kääretorttupohjasta leikkasin ympyrän jonka kostutin vaniljamaidolla taas päälle uusi kerros vaniljakermaseosta, uusi pala kääretottupohjaa, kostutus ja päälle mansikkamarmeladia. Päälle mansikat ja kiille. Liköörillä maustoin vielä tuon kreemin. Tässä sitten valmis torttu. Reunoille ripottelin vihreäksi värjättyä mantelijauhetta ja pieni sokerimassakukkanen. Pahus kun olen huono kuvaaja tuo vihreä mantelijauhe näyttää aivan valkoiselta.

1246609306_img-d41d8cd98f00b204e9800998e